Tällä viikolla avattiin Etelä-Karjalan taidemuseossa Kaakkoissuomalaisten nuorten taiteilijoiden näyttely. Facebookiin lävähtänyt kutsu innosti tutustumaan näyttelyyn lähes tuoreeltaan, asioilla kun on paha tapa mennä ohi jos niihin ei ymmärrä heti reagoida. Siispä tossut jalkaan ja taidemuseoon.

Taiteen tarkoitus on herättää tunteita ja varsinkaan nykytaiteesta puhuttaessa ne eivät ole läheskään aina positiivisia. Hyvin usein lävähtää takavasemmalta kissantappovideokortti pöytään nopeammin kuin ehtii… noh, kissaa sanoa.

Nykytaide on paskaa.

Tuet pois eläinrääkkääjiltä.

Kuka vaan osaa tuommosen tehdä.

Elitististä kuraa.

En ymmärrä, ei kiinnosta.

Taidemuseon näyttelyssä ei kuitenkaan sperma pyöri Moulinexissa eikä tiettävästi eläimiäkään ole luomisprosesseissa vahingoitettu. Joukossa on silti monta työtä, jotka hätkähdyttävät ja pysäyttävät katsojansa askeleet.

Tuulia Iso-Tryykärin Päiväkirja-maalaukset ryömivät suoraan ihoni alle ja jäivät sinne. Heini Niemisen osallistava teos Katumusharjoituksia innosti raaputtamaan sukkapuikolla palasaippuan pintaan sen pahimman mörköni josta haluan eroon, ja pesemään sen sitten pois. Puhdistavaa, kirjaimellisesti.

Jarkko Liutun Aikuisena lapsuuden keinussa tuotti suorastaan järisyttävän oivalluksen: aikuisuus pienentää ihmisen. Lapset ovat oikeasti meitä suurempia, koska heillä on klovnin katse: avara, ihmettelevä ja vastaanottavainen.

Sellainen pitäisi olla myös museovieraan katseen. Kysehän ei lopulta olekaan ymmärtämisestä, vaan kokemisesta. Eikä asioita voi kokea, jos ei anna niille mahdollisuutta.

Oletko ehtinyt jo käydä näyttelyssä? Mitäs tykkäsit?

Kaakkoissuomalaisten nuorten taiteilijoiden näyttely Etelä-Karjalan taidemuseossa 4.10.2011-5.2.2012.